Ajankohtaista

 
 
 

02.12.2018

Tuuli Autio: Läsnä -puuveistoksia 4.12.2018 - 13.1.2019


Näyttelyn avajaiset su 9.12.2018 klo 14-16. Tervetuloa!
Taieilija on paikalla ja tavattavissa myös museon joulukahveilla 19.12. klo 13-15.

Forssan museon galleriassa on esillä Tuuli Aution puuveistoksia. Tuuli Autio veistää
suomalaisesta puusta pelkistettyjä ihmishahmoja ja suuria astiaveistoksia. Pelkistetyt
veistokset, vaikka ovatkin hitaasti työstettyjä, ovat ikään kuin nopeasti piirrettyjä
luonnoksia; olennaista tavoittelevia. Lähtökohta, ihmisen olemus, on yksilöllinen ja
hetkellinen mutta kuitenkin tunnistettava ja ajaton. Tuuli Autio tutkii niitä tapoja, joilla
ihminen kantaa itseään ja kohtaa ympäröivän maailman. Häntä kiinnostaa, miten
elämänasenne muovautuu ja miten ollaan läsnä tässä hetkessä.

Tuuli Autio kunnioittaa puuta. Hän työskentelee kirveellä, moottorisahalla ja taltalla.
Työkalun rytmikäs jälki saa jäädä näkyviin. Veistäminen on mukaansatempaava seikkailu;
alkuperäinen idea ja elävä puumateriaali käyvät vuoropuhelua, jota veistäjä tutkii ja
kuuntelee. Puun yksilöllisestä luonteesta tulee väkevä osa teosta. Puussa voi kiehtoa
alkukantainen karheus tai lempeä pehmeys - parhaimmillaan läsnä on ikiaikainen viisaus.
Kaikki näyttelyn veistokset on veistetty massiivisista rungon kappaleista, töissä ei ole
liimasaumoja. Astiaveistoksen muoto voi kannatella jotain arvokasta ominaisuutta itsessään.

Puualan artenomi Tuuli Autio tekee Humppilassa kokonaisvaltaista työtä puun parissa sekä
taiteilijana että puuseppänä. Tuuli ja Teemu Autio perustivat 21 vuotta sitten Puusepänliike
Tuulipuun, joka tunnetaan Teemun leveistä lattialankuista ja Tuulin taidekäsitöistä.


Näyttelyä on tukenut Taiteen keskustoimikunnan Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta.

Lisätietoja: tuuliautio.fi ja www.forssanmuseo.fi
Lehdistökuvia: http://tuuliautio.fi/tuuli/press/

4.12.2018-13.1.2019 Forssan museon galleria
Wahreninkatu 12, Forssa, vapaa pääsy

Avoinna ti-pe 10-16, la 10-14, su 12-16
Suljettu maanantaisin sekä 6.12., 23.-26.12., 1.1. ja 6.1.

Tuuli Autio: Läsnä -puuveistoksia 4.12.2018 - 13.1.2019
 

 
 
 
 
 
 
login Synergia Foxy