Ajankohtaista

 
 

06.06.2021

Maalaustapahtuma Ronttismäessa 6.7.klo 16-20


Kuvataideyhdistys Kuhankosken Kilta järjestää yhdessä Forssan museon kanssa Suven ja runon päivänä tiistaina 6.7.2021 maalaustapahtuman Forssassa Ronttismäen tehtaalaismuseolla, II linja 5–7 klo 16–20. Juhlimme samalla hiukan ennakkoon taidemaalari Helene Scherfbeckin syntymäpäivää, joka on 10.7. ja jolloin vietetään myös Suomen kuvataiteen päivää. Käytännön syistä tapahtuma on Ronttismäessä jo tiistaina.

Tapahtuma järjestetään Ronttismäessä nyt kolmatta kertaa. Ohjauksesta vastaa Kuhankosken Kilta. Maalauspäivänä on tapana maalata akvarelliväreillä. Ota omat akvarellivärisi, kynäsi, pensselisi tai muut piirtimesi ja paperisi mukaan ja istu Ronttismäen vehreälle nurmelle maalaamaan. Koronaepidemian takia taiteilemme turvavälit huomioiden ja perinteisesti ulkotilassa. Sateen sattuessa voidaan hyödyntää myös Ronttismäen museotalojen sisätiloja ja verantaa.

Ronttismäen pihapiiri on idyllinen miljöö, jonka pihapiiristä löytää tänä vuonna entistä enemmän kalliomäkeläisiä perinnepuutarhakasveja ja kukkia. Forssan museossa on tänä kesänä kuositeemana kukat, ja vinkkaamme näitä myös maalausteemaksi. Uutena ideana kokea miljöö on myös loikoilukuvaus. Eli lataa kännykkäsi akku täyteen ja koe näkymät uudesta perspektiivistä. Suven ja runon päivän kunniaksi luetaan myös Eino Leinon tuotantoa ja paikan päälle voi tulla myös kirjoittamaan.

Ronttismäen tehtaalaismuseo, II linja 5–7, 30100 Forssa.

Lisätiedot:

Forssan museo 03-41415100 / 040-6734786

Kuhankosken Kilta ry (ohjaus) 045 8537 277

Edellisten vuosien kuvamateriaalia löydät täältä: 2019 https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2019/07/ronttismaki-maalaa.html 2020 https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2020/07/ronttismaki-maalaa-20.html

Maalaustapahtuma Ronttismäessa 6.7.klo 16-20
 

 
 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy