Ajankohtaista

 
 
 

21.09.2018

Anne Heinonen: Paikkani maailmassa ja Unia Afrikasta -näyttelyt 25.9. - 21.10.


Paikkani maailmassa ja Unia Afrikasta -näyttelyt Forssan museolla

Kymmenen vuotta sitten Anne Heinonen lähti vuodeksi Afrikkaan, eikä hän sen jälkeen osannut palata entiseen. Hän alkoi tehdä pitkiä matkoja eri puolille maailmaa, aluksi etenkin Afrikkaan. Noilta matkoilta ovat syntyneet näyttelyt Paikkani maailmassa ja Unia Afrikasta, jotka ovat esillä Forssan museon Aulagalleriassa 25.9.-21.10.

Yleisölle avoimet avajaiset tiistaina 25.9. klo 18
Forssan museo, Aulagalleria
Wahreninkatu 12


Paikkani maailmassa

Paikkani maailmassa -näyttely esittelee Anne Heinosen suosikkimatkavalokuvia vuosilta 2008–2018. Kuvissa on muistoja muun muassa ugandalaiselta pakolaisasutusalueelta, eteläsudanilaisista häistä, Japanissa lumipalloja tekevistä apinoista ja Borneon sademetsien kiehtovista hyönteisistä.

Kuvien rinnalla kulkee Siperian junamatkalla syntyneitä runoja. Ne johdattavat matkoilla syntyneisiin ajatuksiin, joissa käsitellään syntymistä ja kuolemista sekä paikkaamme maailmassa niiden välillä.


Unia Afrikasta

Unia Afrikasta -valokuvanäyttelyssä esitellään kahdeksan unta useasta Afrikan maasta. Unissa avustetaan synnytyksessä, nähdään ihmisten muuttuvan petoeläimiksi ja etsitään presidenttiä lentävässä toimistossa. Millaisia unia näkee etiopialainen sirkusklovni tai tansanialainen perhoskasvattaja? Näitkö ehkä saman unen? Tunnistatko maiseman, jota sinulle kuvaillaan?

”Ystäväni oli sairas. En tiedä, mikä hänen oli, mutta hän oli hyvin sairas. Päivä  muuttui hetkessä yöksi. Myöhemmin oli hänen hautajaisensa, enkä minä ollut enää nuori vaan tunsin itseni vanhaksi.”  Peter, 47

Unienkerääjä Anne Heinonen on matkoillaan useasti havainnut, kuinka kulttuurit, roolit ja ulkonäöt ovat ihmisten päälle liimattuja, ja kuinka ihmisyys on jossain paljon syvemmällä. Sitä samuutta hän käsittelee uninäyttelyllä. Näyttely on aiemmin ollut esillä Helsingissä, Porissa, Tampereella ja Lontoossa.


Matkaajasta ja unienkerääjästä

Forssalaissyntyinen Anne Heinonen on kiertänyt maailmaa ihmisenä, vapaaehtoisena, toimittajana ja valokuvaajana. Hän on työskennellyt pakolaisasutusalueilla, asunut apinatarhoilla ja viettänyt tuhottomasti aikaa paikallisissa kulkuneuvoissa. Heinosen aiempi valokuvanäyttely eteläafrikkalaisen apinatarhan asukkaista kiersi useissa Suomen kaupungeissa, myös Forssassa.


Lisätietoja:
www.anneheinonen.com


Näyttely on avoinna:
TI-PE 10-16
LA 10-14
SU 12-16

Aulagalleriaan on vapaa pääsy


Anne Heinonen: Paikkani maailmassa ja Unia Afrikasta -näyttelyt 25.9. - 21.10.
 

 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy