Ajankohtaista

 
 
 

01.07.2011

Outi Silfvenius: Sinisen talon vuodenajat. Forssa ja Tammelan Teuro Aulagalleriassa 3.7.-31.7.


 

Kun vastavalmistunut tekstiilitaiteilija Outi Terttu Helena Silfvenius (s.1940 Helsingissä, os. Hänninen) saapui Forssaan 1975 marraskuussa, hänen piti työskennellä Finlaysonin Forssan ateljeessa painettujen sisustuskankaiden suunnittelijana vain muutaman kuukauden ajan. Toisin kävi – Outi Silfvenius lumoutui sekä Forssan vanhasta tehdasmiljööstä että mielenkiintoisista työmahdollisuuksista ja jäi perheineen Forssan seudulle pysyvästi. Ei edes Marimekossa avautunut suunnittelijan paikka saanut häntä jättämään seutukuntaa. Outi Silfvenius työskenteli Finlaysonin suunnittelijana vuoteen 1981, jonka jälkeen hän on työskennellyt sekä taideaineiden ja tuotesuunnittelun tuntiopettajana että vapaana taiteilijana.

Aulagallerian näyttelyssä alun perin graafikkona työskennellyt Outi Silfvenius luotaa menneisyyttään. Hän käy teostensa kautta läpi Forssan ja Tammelan merkittäviä paikkoja sekä tapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet hänen taiteellisen työskentelynsä metodeihin ja sisältöihin. ”Kun tulin Forssaan”, Outi Silfvenius kertoo, ”en vielä tiennyt, mitä isona teen. Monet eri työtavat kiinnostivat. Forssan historia uskomattomine aarteineen imaisi minut mukaansa. Omien taiteellisten töideni rinnalla onkin aina kulkenut sitoutuminen paikalliseen ympäristöön ja arkkitehtuuriin."

 Aulagalleriassa on esillä Outi Silfveniuksen tuotantoa yli kolmenkymmenen vuoden ajalta. Näyttely liittyy läheisesti Silfveniuksen Espoon talomuseo Glimsissä 18.2.2012 avautuvaan näyttelyyn ”Lapsuuden valtava voima”.

 Aulagallerian näyttely avautuu 3.7.2011 klo 12.

 Tervetuloa!

 

 


 

 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy