Ajankohtaista

 
 
 

23.11.2011

Mitä on forssalaisuus? Museo kerää kokemuksia 26.-27.11


Mitä löytyy forssalaisuuden ytimestä? Forssan museo kutsuu yleisöä kertomaan näkemyksensä forssalaisuudesta tulevan viikonlopun aikana 26.-27.11.  Gallup liittyy Forssan museon toisen ja kolmannen kerroksen perusnäyttelyn uudistamiseen keskittyvään Vorssammuseo 3.0.- hankkeeseen, joka on saanut EAKR-tukea Hämeen Liiton kautta. Uutta perusnäyttelyä museolla tehdään vuosien 2012-2013 aikana – suunnittelutyö on jo aloitettu.

Ensi viikonlopun aikana kerätään forssalaisuuden ohessa tietoa nykyisen näyttelyn parhaista paloista – mikä nykyisessä näyttelyssä kiinnostaa ja puhuttelee eniten? Mistä näyttelyn aihealueesta kaivattaisiin lisää tietoa ja onko jotain tärkeää, joka nykyisessä näyttelyssä jää katveeseen? Yleisön mukanaolo on uuden perusnäyttelyn suunnittelussa tärkeää – vain forssalaisilla ja muilla lähiseudulla asuvilla on kokemusperäistä tietoa siitä, mitä on forssalaisuus ja minkälaisia sisältöjä Forssan museo voisi omalle yhteisölleen tarjota.

Vorssammuseo 3.0.-projektin yhteydessä tietoa museolla keräävät projektipäällikkö Sanna Kattelus ja projektitutkija Kristiina Huttunen. Mukana projektissa on myös museon muu henkilökunta.

Saavu siis museolle 26.-27.11. ja kerro oma näkemyksesi forssalaisuudesta ja nykyisen näyttelyn parhaista paloista! Museo avoinna perhelauantaina 10-14 ja Kehräämön joulutorin yhteydessä sunnuntaina 11-17. TERVETULOA!

Lisätietoja:

projektipäällikkö Sanna Kattelus, sanna.kattelus@forssa.fi ,projektitutkija Kristiina Huttunen, kristiina.huttunen@forssa.fi, Vorssammuseo 3.0.-hanke


 

 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy